Hei, olen Elina ja olen ollut koirien ja eläinten parissa lapsesta asti ja omia koiria minulla on ollut yli kymmenen vuoden ajan. Olen valmistunut syksyllä 2019 Amiedusta eläintenhoitajan ammattitutkintoon, osaamisalana eläintenkouluttaja. Olen jo ennen tätä toiminut agilityn ja TOKO:n koulutusohjaajana usean vuoden ajan koiraharrastusyhdistyksessä. Olen työskennellyt lähes kolme vuotta pentukouluttajana Opaskoirakoululla alle soveltuvuustesti-ikäisten opaspentujen ja heidän hoitoperheidensä kanssa. Pennut ja nuoret koirat ja niiden kouluttaminen, sekä heidän omistajiensa ohjaaminen ovat lähellä sydäntäni.
Minulla on kolme kääpiövillakoiraa ja harrastan myös niiden kanssa agilitya, TOKO:a ja rally-tokoa. Kasvatan kääpiövillakoiria pienimuotoisesti kennelnimellä Actionvilla’s. Koulutan positiivista vahvistamista käyttäen ja koiralähtöisesti. Haluan että koulutukseni ovat sekä koirille, että omistajille kivoja yhteisiä hetkiä ja tavoitteenani on, että koiran ja omistajan yhteiselo arjessa muuttuu toimivammaksi ja suhde paranee. Parasta kouluttamisessa on nähdä onnistumisen ilo koirien ja omistajien silmissä!
PiskiTiskillä koulutan mm. pentu- ja arkitottelevaisuuskursseja, TOKO:a, rally-tokoa ja erilaisia teemakursseja.
Alkavia Elinan kursseja:
Päivä/Aika | Kurssi |
---|---|
lauantai 02/11/2024 - 05/04/2025 10.00 - 10.50 | Yhdistelmäkurssi: Noseworkin ja rally-tokon alkeet - 12 kertaa (Vuoroviikoin) Vapaita paikkoja: 5 Tuusula, Tuusula |
lauantai 02/11/2024 - 05/04/2025 11.00 - 11.50 | Pentu Rämä (Pentujen jatkokurssi) - 12 kertaa (Vuoroviikoin) Vapaita paikkoja: 5 Tuusula, Tuusula |
lauantai 02/11/2024 - 11/01/2025 12.00 - 12.50 | Teemakurssi: Harrastuskoiran perustaidot- 6 kertaa (Vuoroviikoin) Vapaita paikkoja: 5 Tuusula, Tuusula |
lauantai 02/11/2024 - 11/01/2025 13.00 - 13.50 | Teemakurssi: PiskiTiskin HarrastusMix - 6 kertaa (Vuoroviikoin) Vapaita paikkoja: 5 Tuusula, Tuusula |