Marianne

Hei, olen Marianne.

Vaikka lapsuuden kodissa ei eläimiä ollut, niin olen niitä päässyt lapsesta asti hoitamaan: kissoja, koiria, hamstereita ja kaneja. Haave omasta koirasta odotutti aikuisuuteen saakka ja täyttyi 13 vuotta sitten kun kotiin saapui kauan odotettu pinseri. Alun pentu- ja arkitottiskurssien jälkeen koiran kanssa yhdessä tekeminen ja harrastaminen vei mennessään.

Nykyisin poppooseen kuuluu 13v pinseriseniorin lisäksi kolme muuta koiraa: pinseri, entlebuchinpaimenkoira sekä labradorinnoutaja. Pinserien kanssa aloitin rallytokon treenaamisen ja kisaamisen ennen lajin virallistamista ja se onkin kulkenut mukana ns. päälajina kymmenisen vuotta. Kisaamassa olemme käyneet sekä epävirallisissa että virallisissa kisoissa alokasluokasta voittajaluokkaan. Rally-tokon ohella olemme treenanneet ja kisanneet tokossa alokasluokassa.

Lisäksi näyttelyt ovat olleet osana koiran kanssa harrastamista ja niissä on tullut kierrettyä sekä Pohjoismaissa että Baltiassa. Uusimpana harrastuksena on tullut labradorinnoutajan myötä treenaaminen metsästyskokeisiin.

Kouluttajana tavoitteenani on olla positiivinen ja kannustava sekä selvittää erilaisia ratkaisuja koiran ja ohjaajan auttamiseksi tavoitteidensa saavuttamiseksi!

 

Alkavia Mariannen kursseja:

Päivä/AikaKurssi
keskiviikko
06/12/2023
16.00 - 16.50
Drive-In Black Friday: Näyttelytreenit kympillä!
Vapaita paikkoja: 0
PiskiTiski, Tuusula
perjantai
08/12/2023
20.00 - 20.50
Drive-In: Näyttelytreenit
Vapaita paikkoja: 3
PiskiTiski, Tuusula
keskiviikko
03/01/2024 - 13/03/2024
20.00 - 20.50
Rally-tokon jatkokurssi (ALO-AVO) - 6 kertaa (Vuoroviikoin)
Vapaita paikkoja: 4
PiskiTiski, Tuusula
perjantai
05/01/2024 - 16/02/2024
17.00 - 17.50
Arkitottelevaisuus - 4 kertaa
Vapaita paikkoja: 5
PiskiTiski, Tuusula
perjantai
05/01/2024 - 16/02/2024
18.00 - 18.50
Hillitse himosi, hallitse halusi - itsehillintäkurssi - 4 kertaa (Vuoroviikoin)
Vapaita paikkoja: 4
Tuusula, Tuusula
perjantai
05/01/2024 - 15/03/2024
19.00 - 19.50
Rally-toko -alkeet - 6 kertaa (Vuoroviikoin)
Vapaita paikkoja: 6
PiskiTiski, Tuusula
perjantai
05/01/2024
20.00 - 20.50
Drive-In: Näyttelytreenit
Vapaita paikkoja: 6
PiskiTiski, Tuusula
perjantai
19/01/2024
20.00 - 20.50
Drive-In: Näyttelytreenit
Vapaita paikkoja: 6
PiskiTiski, Tuusula