Tea Mellin

Moikka, olen Tea, eläinrakas hörhö Tuusulasta!

Ammatiltani olen eläintenhoitaja ja työkseni pyöritän koirahoitolaa Tuusulan Rusutjärvellä. Valmistun tänä vuonna eläintenkouluttajaksi Koulutuskeskus Salpauksesta.

Kymmenpäiseen koiralaumaani kuuluu kaksi ranskanbulldoggia, shiba sekä seitsemän amerikanakitaa. Olen kasvattanut koiria vuodesta 2013 kennelnimellä Team Bullheads. Koirien lisäksi eläinperheeseeni kuuluu kuusi käärmettä sekä jättiläistuhatjalkainen. Ennen kiireisempää koira-aikaani kasvatin myös käärmeitä.

Kymmenisen vuotta ehdin opettamaan alakouluikäisiä lapsia niin luokanopettajan kuin laaja-alaisen erityisopettajan roolissa. Vuonna 2022 hyppäsin täysipäiväiseen yrittäjyyteen ja vaihdoin lasten opettamisen koiriin. Perustin yritykseni vuonna 2021 ja olen siitä alkaen työskennellyt erittäin tiiviisti koirien hoidon sekä enenevissä määrin myös koulutuksen parissa.
Olen jo vuosia ollut intohimoinen näyttelyharrastaja ja näin ollen kierrämme koirieni kanssa näyttelyissä ulkomaita myöten. Lisäksi harrastuksiimme kuuluvat erilaiset lajikokeilut sekä lennokkaat vetolenkit Kickbikella.

Kouluttajana olen rento ja kannustava mutta ennen kaikkea oikeudenmukainen. Kouluttamisessa nautin haasteista ja yhteisistä oivalluksista asiakkaiden kanssa. Mielipuuhaani on aloittaa puhtaalta pöydältä pentujen kanssa ja toisaalta pureutua koirien jo olemassa oleviin erilaisiin käytöshaasteisiin niin arjessa kuin näyttelykehissä. Pidän sekä ryhmä- että yksityistunteja.

Teen kuluvan kevään aikana ahkerasti eläintenkouluttajan opintojeni näyttöjä sekä niihin valmentavia tehtäviä. Niitä silmällä pitäen vedän PiskiTiskille erilaisia, pääasiassa edellä mainittuihin teemoihin liittyviä kursseja. Hienoa olla menossa mukana!

 

Alkavia Tean kursseja:

Ei kursseja