fbpx

MiniMätsäri + luento PERUTTU!

Olemme päättäneet peruuttaa tulevan lauantain Piskin perusperiaatteet –luennon sekä kahden luokan MiniMätsäri + Kehäkäytös kuntoon –koulutuksen. Otamme vakavasti Korona-tilanteen ja haluamme kantaa kortemme kekoon turhien riskien välttämiseksi. Emme järjestä tapahtumia, joissa on yli viisi osallistujaa kerrallaan samassa tilassa ennen kuin tilanne on rauhoittunut.
Tiedostamme, että riskit ovat pienet, mutta emme koe että ne ovat sen arvoisia, että tapahtumia kannattaa nyt järjestää tässä tilanteessa.

Koulutukset jatkuvat toistaiseksi entisellään, mutta toivomme vielä enemmän kiinnittämään huomiota siihen, että edes hieman sairaana ei tultaisi lainkaan treeneihin. Selvittelemme mahdollisuuksia järjestää kevään ja kesän aikana enemmän korvaustunteja, jotta mahdolliset useammat poissaolot saataisiin korvattua mahdollisimman hyvin. Pyydämme, että vältettäisiin myös ylimääräisten ohjaajien (perheenjäsenten, kavereiden) tulemista tunneille, eli pyritään pitämään yksi koira + yksi omistaja paikalla kerrallaan. Huomioithan, että vaikka itse et riskiryhmään kuuluisikaan, niin treenikaveri tai kouluttaja voi kuulua, joten on erityisen tärkeää, että pienessäkään flunssassa ei tunnille tulla.

PiskiTiskin molemmista eteisistä löytyy nyt käsidesipullot ja pyydämme, että kädet puhdistetaan niin tullessa kuin lähtiessäkin.
Kiinnitämme entistä enemmän huomiota tilojen puhtaanapitoon, joten autathan meitä siinä ja peset käsiä ahkerasti sekä vältät turhaa koskemista. Välineiden käyttö pyritään nyt myös minimoimaan treeneissä.

Kouluttajan sairastuessa tunnit joko perutaan tai pyritään löytämään tuuraaja tilalle. Pyydämme tässäkin asiassa ymmärrystä, kärsivällisyyttä ja joustavuutta.

Kiitos kun ymmärrät ja välität <3