Uutuuskurssi! TOKO alkeisjatko – 6 kertaa

Kartta latautuu...

Päivä/Aika
Date(s) - 04/03/2018 - 15/04/2018
12.00 - 12.50

Sijainti
Koirakeskus PiskiTiski Oy


PiskiTiskin uutuuskursseihin 2018 keväälle kuuluu kauan kaivattu tottelevaisuuskoulutus!

Tottelevaisuuskoulutuksen tavoitteena on opettaa koiralle asiallista ja hallittua käyttäytymistä, sekä ohjaajalle
koiran käsittelytaitoja.

PiskiTiskin TOKO alkeisjatko -kurssi pitää sisällään ryhmäkoulutusta tottelevaisuuskokeisiin tähtääville ja niistä harrastuksena kiinnostuneille ohjaajille koirineen. Ryhmässä jatketaan alkeiskurssin asioita ja hiotaan tottelevaisuuskokeiden liikkeitä ja niiden koulutusta kunkin koirakon tason mukaisesti. Lisäksi käsitellään harjoitusten ohessa tottelevaisuuskokeiden kulkua ja sääntöjä. Koulutuksissa etsitään erilaisia koulutustapoja koirista ja ohjaajista riippuen sekä koiran motivointia ja palkkausta. Kurssin aikana käydään läpi tottelevaisuuskoulutuskokeiden alokasluokan liikkeet.

Kurssille osallistuvan koiran on tullut käydä TOKO alkeet -kurssi tai hallita tottelevaisuuskokeiden alokasluokan perusteet. Kurssi sopii myös vasta-alkajille, kunhan koira on aiemmin harjoitellut ryhmissä ja osaa perusasiat: istu, maahan, kontaktissa kävelyn jne.
Huomioithan, että TOKO on harrastuslaji, eikä kurssilla keskitytä arkitottelevaisuuden harjoitteluun.

HUOM. Ei tuntia 1.4. Kurssi päättyy 7 viikkoa aloituksesta 15.4.

Kouluttajana toimii Heli Pelttari

Varatessasi paikan kurssilta hyväksyt samalla PiskiTiskin palveluehdot.

Hinta

Kurssin hinta: 0,00€

Ilmoittautumiset

Paikkoja varattu: 6
Paikkoja vapaana: 0

Tässä kurssissa ei ole vapaita paikkoja jäljellä. Peruutuspaikkoja voit tiedustella lähettämällä sähköpostia osoitteeseen info@piskitiski.fi