Koirahierontaseminaari

Kartta latautuu...

Päivä/Aika
Date(s) - 31/01/2015 - 01/02/2015
Koko päivä

Sijainti
Koirakeskus PiskiTiski Oy


PiskiTiskillä hierotaan tammikuussa koirat kuntoon! Tule harjoittelemaan kaksipäiväiseen seminaariimme koirahierontaa sekä teoriassa että käytännön harjoittelussa.

Hierontaseminaarin lauantain luento-osuudessa käydään läpi koiran anatomiaa yleisellä tasolla ja mitä on hyvä ottaa huomioon kotikoiran hieronnassa. Lisäksi opitaan milloin koiraa voi hieroa ja milloin ei, koska tulisi venytellä sekä tietenkin käydään läpi hierontaotteita ja perustekniikoita teorian kautta.

Käytännön harjoittelussa sunnuntaina lähdetään liikkeelle tutustumalla koiran lihaksistoon tunnustelemalla sekä tarkkailemalla ja harjoitellaan luennolla opittuja kotikoiralle sopivia hierontaotteita ja –tekniikoita. Lisäksi tehdään liikeratojen avauksia ja venyttelyjä.

Käytännön harjoittelussa on kuusi koirapaikkaa ja kuusi harjoittelupaikkaa. Koirapaikan varanneet harjoittelevat hierontaa omalla koirallaan, ja harjoittelupaikan varanneet hierovat toisten koiria. Jokaiselle koiralle tulee siis kaksi hierojaa, joten koulutukseen osallistuvien koirien tulee hyväksyä vieraatkin hierojat.
Koiralle voi ottaa mukaan mukavan peiton tai muun kevyen alustan, jotta sen on helpompi rentoutua.

Lauantain luennolle mahtuu osallistujia 20, käytännön harjoitteluun 12 (6 koirapaikkaa ja 6 harjoittelupaikkaa).
Jos aiot osallistua sunnuntain käytännön harjoitteluun, on luento pakollinen.

Seminaarin vetäjänä toimii koirahieroja Emma Mussalo.

PiskiTiskin VIP-jäsenille -5€ seminaarin hinnasta.

Hinta

Kurssin hinta: 0,00€

Ilmoittautumiset

Paikkoja varattu: 13
Paikkoja vapaana: 7

Kurssille ilmoittautuminen on suljettu. Mikäli haluat tiedustella peruutuspaikkoja tai sinulla on ongelmia varauksen kanssa, voit lähettää meille sähköpostia osoitteeseen info@piskitiski.fi