Päivä/Aika
Date(s) - 17/10/2024 - 12/12/2024
17.00 - 17.50
Sijainti
PiskiTiski
Oletko uunituore pennun onnellinen omistaja ja ehkä mietit mistä lähteä liikkeelle pennun opettamisessa kunnon koirakansalaiseksi? PiskiTiskin pentukurssi on juuri oikea paikka tulla yhdessä oppimaan ja onnistumaan!
Tällä pentukurssilla me kouluttajat lähdemme ohjaamaan teitä pentujen omistajia tavoitteenamme, että oppisitte opettamaan pennuillenne niitä tärkeimpiä koira-arjen taitoja.
Lisäksi tällä kurssilla vahvistetaan sinun ja pentusi suhdetta ja yhteispeliä, jolloin arki kotona helpottuu, kun on selkeät ohjeet ja harjoitukset millä edetä. Tavoitteena on luottavainen ja motivoitunut pentu, jonka mielestä kaikki sinun kanssa tekeminen on parasta mitä se tietää!
Kurssilla harjoitellaan käytännössä mm. kontaktin vahvistamista pentuun, ihmisen kannalta epätoivottujen pennun tekemien asioiden keskeyttämistä, itsehillintää, luoksetuloa, paikalla odottamista ja hihnassakävelyn perusteita. Lisäksi te pennun omistajat saatte esittää kysymyksiä mistä vaan liittyen pennun kasvatukseen, oppimiseen, arjen sujumiseen ynnä muuhun!
Jokaiselta kurssikerralta saatte myös kotitehtäviä, joita tehdään kurssikertojen välillä. Näin sinä ja pentusi opitte sitomaan tärkeitä taitoja erilaisiin arjen tilanteisiin.
Tervetuloa PiskiTiskin pentukurssille aloittamaan pennun kouluttaminen kokeneen kouluttajan kanssa!
Treenit pidetään sisätiloissa PiskiTiskin koulutustilassa osoitteessa Puusepäntie 12, Halli B3, Tuusula. Tila on ilmastoitu ja kesällä viileä, talvella lämmin!
Treenit pidetään seuraavanlaisesti vuoroviikoin:
17.10.
31.10.
14.11.
28.11.
12.12.
Kouluttajana toimii Noora Tiainen
Varatessasi paikan kurssilta hyväksyt samalla PiskiTiskin palveluehdot.
Hinta
Kurssin hinta: 120,00€Ilmoittautumiset
Paikkoja varattu: 2Paikkoja vapaana: 3